Share |

Ammattijärjestäjän yksilöohjaus

Elokuun Tila tarjoaa konkreettisten ammattijärjestäjän palveluiden lisäksi myös monenlaista yksilöohjausta kauniiseen ja toimivaan arkeen. Huomaathan, ettei ohjauspalveluista ole mahdollista saada kotitalousvähennystä verotuksessa.

Ilmainen puhelinkonsultointi

20 minuuttia / 0 euroa

20 minuutin mittaisen ilmaisen puhelinkonsultaation ideana on, että pääset käymään luottamuksellisesti vaitiolovelvollisen ammattilaisen kanssa läpi niitä haasteita, jotka juuri sinun elämässäsi liittyvät tavaroihin tai vaikkapa johonkin tiettyyn tilaan kotonasi. 

Yleensä tavarapulmien ja arjen kaaostumisen taustalla on jokin suurempi omassa tai läheisten elämässä tapahtunut muutos, joka on vaikuttanut jaksamiseen ja arjen pyörittämiseen joko hetkellisesti tai pidempikestoisesti. Konsultaation aikana etsimme yhdessä niitä käytännön askelia, joilla tilannetta kannattaisi lähteä purkamaan.

Varaa aika – minä soitan sinulle!

Sähköinen kartoituskysely

Ennen puhelinkonsultaatioajan varaamista tai sen sijaan voit vastata sähköiseen kartoituskyselyyn. Kyselyyn vastaamalla selkiytät tilannettasi sekä itsellesi että minulle. Vastaustesi perusteella osaan palvella sinua paremmin!


Kartoitus- ja suunnittelukäynti omatoimiraivaajalle

2 tuntia / 130 euroa

Kahden tunnin mittaisen kartoitus- ja suunnittelukäynnin tarkoituksena on auttaa alkuun itsenäisesti etenevässä kodin raivaus- ja järjestämisprojektissa. Laadin käyntini jälkeen asiakkaan käyttöön kirjallisen yhteenvedon huomioistani ja suosituksistani projektin edistämiseksi sekä tarpeettoman kierrättämiseksi.

Hinta sisältää 24 %:n alv:n ja matkakulut alueella Helsinki - Vantaa - Espoo - Kauniainen. Jos palvelu tilataan muille lähialueille, hintoihin lisätään matkakulut julkisilla kulkuvälineillä.

Varaa aika

Sokrates-kävely ammattijärjestäjän kanssa

1 tai 2 tuntia / 65 tai 90 euroa

Kehon liike aikaansaa liikettä myös aivoissa. Aivojen aktivoiminen puolestaan päästää luovuuden valloilleen, jolloin edellytykset asioiden organisoimiseksi ja yhdistelemiseksi uudella tavalla paranevat. Ihmisen liike on joko automaattista tai tietoista. Tietoisista liikkeistä helpoin on rauhallinen kävely.

Jo vuonna 470 eKr. syntynyt Sokrates käytti opetusmenetelmänään toreilla ja kaduilla kävellessä käytyjä keskusteluja, joissa hänen oppilaansa joutuivat analysoimaan omia väittämiään ja tarkistamaan sen myötä käsityksiään.

Sokrates-kävely on tänäkin päivänä erittäin toimiva menetelmä omien tavoitteiden selkiyttämiseksi. Yleensä Sokrates-kävely käynnistää tehokkaasti päätöksiin johtavan prosessiin, mutta ratkaisujen löytymisen nopeus on yksilöllistä. Usein ihminen on jo alitajuisesti päätöksen tehnyt, mutta sen tiedostamiseksi saattaa lempeä tuuppaus olla tarpeen.

Sokrates-kävely vaitiolovelvollisen, koulutetun ammattijärjestäjän kanssa antaa mahdollisuuden keskittyä juuri niihin haasteisiin, jotka sinun elämässäsi liittyvät tavaroihin. Yleensä tavarapulmien ja arjen kaaostumisen taustalla on jokin suurempi omassa tai läheisten elämässä tapahtunut muutos, joka on vaikuttanut jaksamiseen ja arjen pyörittämiseen joko hetkellisesti tai pidempikestoisesti.

Sokrates-kävelyllä sinä kerrot tilanteestasi, toiveistasi ja tavoitteistasi. Minä kuuntelen, muutamia välikysymyksiä tehden. Kävelymaisemina toimivat Helsingin keskustan tuntuman puistot ja merenrannat. Voit myös ehdottaa jotakin muualla Helsingissä sijaitsevaa lempipaikkaasi.

Hinta sisältää 24 %:n alv:n ja matkakulut Helsingin sisällä.

Varaa aika

Asumisen arjen tavoitekartta

2 tuntia / 90 euroa

Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä kodissasi ja arjessasi? Millaista on toimiva arki? Mikä on tällä hetkellä esteenä tavoitteidesi toteutumiselle? Miten pääset päämäärääsi?

Tavoitekartta on hauska ja toimiva tapa hahmottaa omia päämääriä ja mieltymyksiä sekä saada alitajunta tekemään töitä tavoitteiden saavuttamisen eteen. Yksinkertainen menetelmä aktivoi molemmat aivolohkot päämäärien toteuttamiseksi ja sen tehokkuus yllättää useimmat. Yleensä kokemusta kuvaillaan rennoksi, voimaannuttavaksi ja eteenpäin vieväksi. Tunneryöppy on melkoinen, kun vuosien jälkeen karttaa katsoessaan huomaa siihen kuvattujen asioiden toteutuneen.

Visuaalinen tavoitekartta voidaan toteuttaa perinteiseen tyyliin leikkaamalla ja liimaamalla eli poimimalla lehdistä A2-kokoiselle karttapohjalle sellaisia kuvia ja tekstejä, jotka tuntuvat kuvaavan päämäärääsi asumisen arjen, omistamiesi tavaroiden sekä kotisi ulkonäön ja toimivuuden osalta.
Jos olet Pinterest-palvelun käyttäjä tai haluat ryhtyä sellaiseksi, tavoitekartta voidaan laatia myös sähköisessä muodossa Pinterestiin, keräämällä inspiroivia kuvia yhteen tai useampaan yksityiseen kansioon.

Tavoitekartan kokoamisen lomassa pääset käymään luottamuksellisesti vaitiolovelvollisen ammattilaisen kanssa läpi niitä haasteita, jotka juuri sinun elämässäsi liittyvät asumisen arkeen.

Hinta sisältää 24 %:n alv:n.

Varaa aika ja tule meille – tarjoan tavoitekartan laatimisen lomassa kahvia tai teetä!

Päivitetty 2.1.2017